Keskustelu on usein paras tapa koettaa ymmärtää. Ei ainoastaan siitä syystä, että tällöin saa laajentaa omaa ymmärrystään toisen ajatusten avulla, vaan myös siksi, että se motivoi kokoamaan omat ajatukset kommunikoitavaan muotoon. Pixelachen ekologiseen lokeroon kokoontuu teoksia, aloitteita, ajatuksia, kokeiluja ja käytäntöjä, jotka eivät aina ole kovin helposti määriteltävissä ja joiden olemuksen ei kenties kuulukaan tulla tiivistetyksi kielen avulla. Yhteisjohtajana halusin kuitenkin yrittää avata ohjelmistoamme puhumalla siitä toisen ihmisen kanssa. Silvia Hosseini oli minulle tuttu kirjailijana, jolla on kyky kuvata ilmiöitä sellaisella tarkkuudella ja riemulla, että sellainenkin, minkä on kuvitellut oman mielenkiintonsa piirin ulkopuoliseksi, alkaa vaikuttaa loputtoman kiinnostavalta. Hän on paitsi kirjoittaja, myös opettaja, tutkija ja lukija, joka on julkaissut kaksi esseekokoelmaa, Pölyn ylistys (2018) ja Tie, totuus ja kuolema (2021). Silvia suostui ehdotukseeni tulla festivaalin ”residenssiesseistiksi”, pestiin, joka määrittyi pikkuhiljaa ja ruumiillistui lopulta keskusteluiksi yksittäisistä teoksista, maailmasta ja näiden suhteesta. Äänitimme Radio Helsingin studiossa festivaalin aikana kolme tuntia matalan kynnyksen taidekeskustelua.

>> Linkki jaksoihin